11.9.2013

Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio 22.8.2011

Käräjäoikeus tuomitsi A:n pahoinpitelystä sakkorangaistukseen lukien A:n syyksi menettelyn, jossa hän oli tehnyt B:lle ruumiillista väkivaltaa pitämällä tästä kiinni ja lyömällä tätä nyrkillä kaulaan, leukaan ja rintakehään aiheuttaen B:lle laaja-alaisia mustelmia kaulaan, leukaan, rintakehälle ja olkavarsiin sekä kaulaan kaksi hentoa naarmua.

Tuomion perustelut ilmenevät Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Airi Lappi.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 28.2.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja että syyte hylätään.

Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Esko Randelin sekä hovioikeudenneuvokset Matti Hakkarainen ja Heimo Kiviranta.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.

2. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä muun muassa, jos 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste) tai 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste). Pykälän 2 momentin mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse 1 momentin 1 kohdan nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.

Asian käsittely käräjäoikeudessa

3. Syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen 1.6.2011 tehdystä pahoinpitelystä. Syytteen mukaan A oli tehnyt hänen ja B:n yhteisessä asunnossa ruumiillista väkivaltaa B:lle pitämällä tästä kiinni ja samalla lyömällä tätä nyrkillä kaulaan, leukaan ja rintakehään aiheuttaen tälle laaja-alaisia mustelmia kaulaan, leukaan, rintakehälle ja olkavarteen sekä kaulaan kaksi hentoa naarmua.

4. A on kiistänyt syytteen. Hän oli riidan yhteydessä ainoastaan pitänyt B:n ranteista ja olkapäistä kiinni. B oli tapahtumien jälkeen lähtenyt sisarensa luo. A oli nähnyt B:n mustelmat vasta tämän palattua sisarensa luota. A ei ollut nähnyt B:n kaatuilevan.

5. B on käräjäoikeudessa kuultuna kertonut, että A oli pitänyt häntä kiinni olkavarsista. Hän ei muistanut A:n lyöneen häntä. Hän oli epilepsian vuoksi voinut kaatua, mikä oli saattanut aiheuttaa mustelmat.

6. Syyttäjä on vedonnut B:n esitutkintapöytäkirjaan kirjattuun kertomukseen, jonka mukaan B oli kertonut A:n pitäneen hänestä kiinni ja lyöneen häntä nyrkillä kaulaan ja leukaan. B on käräjäoikeudessa kertonut, että hän oli lääkityksen vuoksi voinut esitutkinnassa puhua toisin kuin oli tarkoittanut.

7. Käräjäoikeus on katsonut syytteen tulleen näytetyksi B:n esitutkinnassa antaman kertomuksen perusteella, jota käräjäoikeus piti tämän oikeudessa kertomaa uskottavampana. Syyttäjän kirjallisina todisteina esittämät valokuvat ja lääkärinlausunto tukivat B:n esitutkinnassa antamaa kertomusta.

Asian käsittely hovioikeudessa

8. A on valittanut hovioikeuteen ja pyytänyt jatkokäsittelylupaa. Asiassa oli aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta eikä sitä voinut arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Käräjäoikeus oli perustanut ratkaisunsa B:n esitutkintakertomukseen ja lääkärinlausuntoon, eikä se ollut ottanut huomioon tämän käräjäoikeudessa kertomia seikkoja. Asiassa ei ollut esitetty riittävää näyttöä A:n syyllisyydestä, joten syyte tuli hylätä.

9. Hovioikeus on tutkinut edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja katsonut, ettei valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella ollut aihetta luvan myöntämiseen.

Korkeimman oikeuden arviointi

10. A on vedonnut jatkokäsittelylupahakemuksensa perusteeksi yhtäältä siihen, että käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta on aihetta epäillä (muutosperuste), ja toisaalta siihen, ettei käräjäoikeuden tuomion lopputulosta voida arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste). Tätä hän on perustellut sillä, että kysymys on näytön virheellisestä arvioinnista, jolloin lopputuloksen oikeellisuutta ei voida arvioida ilman hovioikeudessa toimitettavaa suullista käsittelyä.

11. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu muutosperuste ja momentin 2 kohdassa tarkoitettu tarkistusperuste kytkeytyvät yhteen. Molempien perusteiden osalta jatkokäsittelylupa-arvioinnin kohteena on erityisesti käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuus. Tarkistusperusteen osalta kysymys on kuitenkin siitä, onko käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ja sen muuttumisen todennäköisyyttä mahdollista edes arvioida. Kysymys jatkokäsittelyluvan myöntämisestä tarkistusperusteella on siksi käsiteltävä ennen muutosperusteiden tarkastelua.

Tarkistusperuste

12. Tarkistusperustetta sovelletaan silloin, kun tuomion perustelut ovat niin puutteelliset, ristiriitaiset tai epäselvät, ettei lopputuloksen oikeellisuutta ja sen muuttumisen todennäköisyyttä ole mahdollista edes arvioida. Tarkistusperustetta voidaan soveltaa myös valituksiin, jotka perustuvat yksin näytön arvioinnin riitauttamiseen (HE 105/2009 vp s. 60). Lain esitöissä mainitaan tilanne, jossa käräjäoikeuden ratkaisussa ei ole lausuttu esimerkiksi suullisen näytön arviointiin liittyvästä seikasta, johon valituskirjelmässä vedotaan ja joka saattaa vaikuttaa ratkaisun lopputulokseen. Äärimmäinen esimerkki olisi ratkaisu, jossa ainoastaan todetaan, että syyte asiassa katsotaan esitetyn näytön perusteella näytetyksi toteen.

13. Kuten lain esitöissä todetaan, korostuu jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteita harkittaessa käräjäoikeuksien ratkaisujen perusteluiden seikkaperäisyyden merkitys. Mitä huolellisemmin käräjäoikeudet perustelevat ratkaisunsa, sitä helpommin voidaan yleensä arvioida lupaperusteita (HE 105/2009 vp s. 60 - 61). Tarkistusperustetta ei ole tarkoitettu lupaperusteeksi valituksille, joissa väitetään, että asianmukaisesti perustellussa näyttöratkaisussa on päädytty virheelliseen tulokseen.

14. Tarkistusperustetta sovellettaessa ratkaisevaa on siten se, ovatko perustelut riittävät ratkaisun lopputuloksen oikeellisuuden arvioimista varten. Jos perustelujen puutteet tai virheet eivät tee lopputuloksen arviointia mahdottomaksi, jatkokäsittelylupaa ei ole tarpeen myöntää tarkistusperusteella.

15. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 14 §:n mukaan hovioikeus päättää jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevan kysymyksen käräjäoikeuden ratkaisun, valituksen, mahdollisen vastauksen ja tarvittaessa myös muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella.

16. Ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta arvioitaessa otetaan siis huomioon myös se, mikä ilmenee oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvista kirjallisista todisteista. Tällöinkin voidaan vaatia, että tuomiosta käy ilmi, mitä kirjallisia todisteita on käytetty ratkaisun perustana ja mitä niillä on katsottu näytetyn. Asian ja kirjallisten todisteiden laadusta riippuu, missä määrin todisteiden selostaminen ja arviointi on tarpeellista. Toisin kuin suullisen todistelun osalta hovioikeus voi tehdä suoraan havaintoja kirjallisesta näytöstä.

17. Tässä tapauksessa käräjäoikeus on tuomion perusteluissa ensin todennut, että B:n vammat ilmenevät hänestä esitetystä lääkärinlausunnosta ja valokuvista. Sen jälkeen käräjäoikeus on lyhyesti selostanut A:n ja B:n oikeudessa esittämät kertomukset sekä myös B:n esitutkintakertomuksen pääsisällön ja B:n selityksen kertomuksensa muuttumisen syistä. Lopuksi johtopäätöksenään käräjäoikeus on todennut pitävänsä uskottavampana B:n esitutkinnassa antamaa kertomusta, jota tukevat sekä valokuvat että lääkärinlausunnosta ilmenevä tapahtumainkulku ja siinä mainitut vammat.

18. Korkein oikeus toteaa, että B:n esitutkintakertomus on voitu oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n 2 momentin nojalla ottaa huomioon ja että esitutkintakertomus on tältä osin kuulunut oikeudenkäyntiaineistoon. Syyksilukeminen on perustunut ristiriitaisten kertomusten uskottavuusarvioon, jossa keskeisinä arviointiperusteina ovat käräjäoikeuden mukaan olleet B:stä esitetyt valokuvat ja lääkärinlausunto. Tämä kirjallinen oikeudenkäyntiaineisto on ollut hovioikeuden käytettävissä, kun käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on arvioitu.

19. Vaikka tuomiossa ei ole selostettu kirjallisten todisteiden sisältöä eikä kaikilta osin kirjattu niistä tehtyjä arvioita ja oikeudellisia päätelmiä, tuomion perusteluissa lausutun ja siinä viitattujen kirjallisten todisteiden perusteella on mahdollista arvioida, millä perusteilla käräjäoikeus on katsonut riitaisten seikkojen ja syytteen tulleen näytetyiksi. Korkein oikeus katsoo, etteivät ratkaisun perustelut ole olleet sillä tavalla puutteellisia, ettei niiden perusteella olisi mahdollista arvioida, onko käräjäoikeuden tuomion lopputulos ollut oikea.

Muutosperuste

20. A on katsonut, ettei käräjäoikeuden näytön arviointi ole ollut oikea ja että tuomion lopputuloksen oikeellisuutta on siksi ollut aihetta epäillä.

21. Kun valitus perustuu yksinomaan väitteeseen näytön arvioinnin virheellisyydestä, jatkokäsittelyluvan myöntämistä arvioidaan oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 2 momentin mukaisesti. Tällöin luvan myöntämiselle on korkeampi kynnys kuin muutoin 1 momentin 1 kohdan muutosperustetta sovellettaessa. Lupa on myönnettävä, jos käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta koskevalle epäilylle on perusteltu aihe.

22. A on valituksessaan vedonnut ennen muuta siihen, että B:n sairauden ja muistamattomuuden vuoksi B:n esitutkintakertomus ja lääkärintodistus eivät ole riittävä näyttö hänen syyllisyydestään. A on esittänyt, että lääkärinlausunnonkaan mukaan B ei muistanut milloin mitäkin oli tapahtunut.

23. Edellä todetulla tavalla käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen arvioinnissa otetaan huomioon käräjäoikeuden tuomion ja valituksessa esitettyjen seikkojen ohella tarvittaessa myös muu oikeudenkäyntiaineisto. Korkein oikeus toteaa, että lääkärinlausunnon mukaan B oli tapahtumapäivää seuraavana päivänä kertonut A:n pahoinpidelleen häntä, vaikka hän ei ollut tarkasti muistanutkaan sitä, missä ja miten pahoinpitely oli tapahtunut. Lääkärinlausunnossa kuvataan yksityiskohtaisesti B:n vammat eri puolilla leukaa, kaulaa, rintakehää ja käsiä ja todetaan vammojen sopivan pahoinpitelyn aiheuttamiksi. Mustelmat, niiden laajuus ja sijainti näkyvät myös oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvista valokuvista. Käräjäoikeuden tuomioon on kirjattu, että A on itsekin kertonut pitäneensä B:tä kiinni olkavarsista ja ranteista.

24. Korkein oikeus katsoo, etteivät A:n valituksessaan esittämät väitteet ole horjuttaneet näytön uskottavuutta niin, että käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta olisi ollut perusteltua aihetta epäillä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pertti Välimäki (eri mieltä), Marjut Jokela, Ari Kantor ja Tuula Pynnä. Esittelijä Hanna Liippo.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Välimäki: Olen eri mieltä siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa tarkistusperusteella.

Valituksessaan hovioikeudelle A on riitauttanut käräjäoikeuden näytön arvioinnin. Hänen tärkein perustelunsa on ollut se, ettei asianomistaja B:n esitutkinnassa antama kertomus ole luotettava. Lisäksi hän on väittänyt myös, ettei lääkärintodistus tue syyksilukemista.

Käräjäoikeus oli perusteluihinsa kirjoittanut, mitä B oli kertonut ensiksikin oikeudessa, ja kun se oli poikennut hänen esitutkintakertomuksestaan, käräjäoikeus oli sitten selostanut B:n esitutkintakertomuksen. Tämän jälkeen käräjäoikeus oli perusteluihinsa kirjannut, mitä A oli tapahtumista käräjäoikeudessa kertonut. B:n esitutkintakertomus erosi selvästi B:n oikeudessa kertomasta ja A:n kertomuksesta, jotka olivat samansuuntaisia.

Lääkärinlausunnon ja valokuvien osalta käräjäoikeus oli perusteluinaan kirjoittanut, että B:n vammat ilmenevät niistä.

Johtopäätöksenään käräjäoikeus oli lausunut pitävänsä B:n esitutkintakertomusta, jota olivat tukeneet valokuvat ja lääkärinlausunto tapahtumainkulusta ja vammoista, uskottavampana kuin hänen oikeudessa antamaansa kertomusta.

A:n hovioikeuteen tekemän valituksen johdosta hovioikeus on joutunut arvioimaan, onko käräjäoikeuden syyksilukemista koskevan ratkaisun oikeellisuutta aihetta epäillä. Tältä osin tärkein kysymys on koskenut sitä, onko käräjäoikeuden päätelmää B:n esitutkintakertomuksen uskottavuudesta aihetta epäillä. Tätä päätelmää hovioikeus on joutunut arvioimaan ensiksikin käräjäoikeuden tuomion perustelujen pohjalta.

Perustelujen arvioinnin kannalta on olennaista se, miten käräjäoikeus on päätynyt kertomuksen luotettavuuteen ja miten valokuvat ja lääkärintodistus tukevat tätä johtopäätöstä. Tältä osin käräjäoikeuden tuomion perustelut ovat puutteelliset.

Ensiksikään perusteluista ei ilmene, minkä seikkojen tai minkä ajatuksen kulun perusteella esitutkintakertomusta on pidetty uskottavampana kuin oikeudessa annettua. Kuitenkin juuri tämä kysymys pitäisi olla perustelujen tärkein kysymys. Sen sijaan käräjäoikeus on tyytynyt ainoastaan kirjaamaan kertomukset ja sen jälkeen hypännyt johtopäätökseensä eli lopputulokseensa.

Toiseksi valokuvista ja lääkärinlausunnosta perusteluihin ei ole kirjattu edes sitä, mitä seikkoja niistä ilmenee tapahtumainkulun ja vammojen osalta puhumattakaan siitä, miten seikat tukevat esitutkintakertomuksen luotettavuutta. Kuitenkin valokuvista ja lääkärintodistuksesta ilmenevät seikat ja niiden arviointi on B:n esitutkintakertomuksen uskottavuuden kannalta olennainen kysymys.

Näin ollen B:n kertomuksia koskevat käräjäoikeuden perustelut sisältävät kirjauksen kertomuksien sisällöstä ja johtopäätöksen. Tukevana todisteena käytetyistä valokuvista ja lääkärintodistuksesta mainitaan vain nämä todisteet ja johtopäätös. Kummankin perusteen osalta puuttuu sen perusteleminen, miten johtopäätökseen on päädytty. Tällaisten perustelujen pohjalta ei voida kontrolloida, onko käräjäoikeuden johtopäätöstä aihetta epäillä. Tämän takia tällaisia perusteluja ei enää nykyaikana voida pitää asianmukaisina (ks. esimerkiksi KKO 1995:12 ja oikeuskirjallisuudessa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen, 2010 s. 324 ss.).

Käräjäoikeuden tuomion oikeellisuutta arvioidessaan hovioikeus on voinut perehtyä myös kaikkeen käräjäoikeuden oikeudenkäyntiaineistoon, siis muun muassa valokuviin, lääkärintodistukseen ja käsittelyn äänitteisiin. Näiden pohjalta hovioikeus on voinut omalta kohdaltaan päätyä siihen, että käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta ei ole aihetta epäillä.

Riittääkö jatkokäsittelylupajärjestelmässä kuitenkaan, että hovioikeus voi oman tarkastuksensa perusteella päätyä olemaan epäilemättä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, vaikka käräjäoikeuden ratkaisun puutteellisten perustelujen pohjalta samaan ei voitaisi päätyä? Lain esitöiden mukaan vastaus on kieltävä ja jatkokäsittelylupa olisi tarkistusperusteella myönnettävä, jos käräjäoikeus on jättänyt keskeisen näyttöä koskevan ratkaisunsa perustelematta (HE 105/2009 vp. s. 34 ja 60 - 61). Tämä lausuma voidaan ymmärtää siten, että tarkistusperusteella perusteluiden puutteellisuuteen tulisi puuttua vain, jos puutteellisuus on räikeää tai vakavaa. Kysymyksen arviointiin vaikuttaa kuitenkin myös se, mikä on käräjäoikeuden asema oikeudenhoidossa jatkokäsittelylupajärjestelmän säätämisen jälkeen.

Jatkokäsittelylupajärjestelmässä päätarkoituksena on parantaa hovioikeuksien mahdollisuuksia suunnata voimavaransa eli täystutkintansa niihin asioihin, joissa on todellinen tarve hakea muutosta käräjäoikeuden ratkaisuihin. Muissa asioissa eli jatkokäsittelyluvan piiriin kuuluvissa asioissa hovioikeudessa voidaan tyytyä kevyempään tarkastamismenettelyyn. Tällaisen järjestelmän kääntöpuolena on se, että oikeudenkäynnin painopiste siirtyy entisestään käräjäoikeuksiin ja että yhä useampi asia jää käräjäoikeuden ratkaisun varaan. Kun jatkokäsittelylupajärjestelmässä käräjäoikeuksien asema on tullut koko oikeudenhoidon kannalta entistä tärkeämmäksi, on perusteltua vaatia, että yhtäältä käräjäoikeuksien ratkaisujen keskeisiä kysymyksiä koskevissa perusteluissa ei ole puutteita, ja toisaalta, että hovioikeuksien ei tule suhtautua sallivasti ratkaisujen tällaisiin puutteellisuuksiin. Vähäisiä puutteita ja virheitä voidaan arvioida toisin.

Tässä tapauksessa käräjäoikeuden tuomion perustelut siinä kysymyksessä, millä perusteilla käräjäoikeus on päätynyt pitämään B:n esitutkintakertomusta uskottavampana kuin oikeudessa annettua sekä miten valokuvat ja lääkärintodistus tukevat tätä johtopäätöstä, ovat puutteelliset. Perusteluista ei ilmene, mihin seikkoihin ja millaiseen ajatuksen kulkuun käräjäoikeuden päätelmät perustuvat. Perusteiden puutteellisuus koskee asian keskeisen kysymyksen, syyksilukemisen perustelua. Kyse ei siis ole vähäisestä puutteellisuudesta. Näin ollen hovioikeus ei ole voinut arvioida käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta jatkokäsittelylupaa myöntämättä.

Kumoan hovioikeuden päätöksen ja myönnän A:lle jatkokäsittelyluvan sekä palautan asian Itä-Suomen hovioikeuden käsiteltäväksi.